Kuka olen?

Sairaanhoitaja YAMK, ensimmäistä kertaa ehdolla kuntavaaleissa

Olen 39-vuotias sairaanhoitaja Malminkartanosta. Alun perin olen kotoisin Nairobista, Keniasta, josta muutin 9,5 vuotta sitten Kokkolaan opiskelemaan. Helsinkiin muutin vajaa 6 vuotta sitten. Viime vuonna suoritin sairaanhoitajan YAMK –tutkinnon Global Health Care –koulutusohjelmassa. Olen työskennellyt aiemmin Saksassa au pairina ja opiskellut tuolloin myös saksan kieltä. Historiani jo kertoo, että en pelkää haasteita ja olen aina valmis uusiin seikkailuihin. Senpä takia halusin nyt lähteä Kokoomuksen ehdokkaaksi kuntavaaleihin tavoitteenani päästä vaikuttamaan yhteisöni ja uuden kotimaani asioihin.

Pidän pitkistä kävelylenkeistä sekä urbaanissa ympäristössä että luonnon helmassa. Helsingistä löytyy onneksi molempia. Rentoudun myös kotona elokuvia ja sarjoja katsellen aviomieheni kanssa.

Historiani jo kertoo, että en pelkää haasteita ja olen aina valmis uusiin seikkailuihin.